Nuo mainiot haperot-varsinkin herkullinen keltahapero on sienikotolaisten suosiossa. Plussana yleisyys ja runsas sato, harmitusta aiheuttavat vain toukat, jotka joskus ovat vikkelämpiä, kuin kerääjät. Keltahapero on suhteellisen helppo tunnistaa keltaisen lakkinsa ja murtuvan rakenteensa vuoksi. Haperoilla ei ole lainkaan maitiaisnestettä. Jalka on valkoinen ja malto on valkoista.
Sienikirjoja tutkimalla keltahaperon oppii erottamaan munahaperosta(mikä on myös syömäkelpoinen) ja harvinaisemmasta sinappihaperosta(mikä on lievästi kirpeä). Myös kokeneemman sienikaverin opastuksella tulee sieni tutuksi.
Sienikodon tutustuminen haperoiden maailmaan tapahtui aikoinaan Anun isän opastuksella ja aluksi punaisenvärisissä haperoissa olevien kirpeiden yksilöiden erottaminen tuntui haastavalta ja niinpä haperot jäivät joksikin aikaa taka-alalle, kunnes suoritimme makutestejä ja ihastuimme erityisesti keltahaperoon, jonka keräämisestä oli hyvä aloittaa. Sienikirjojen avulla haperomaailma on laajentunut entisestään ja nykyään haperot noukitaan koriin ja talteen 🙂