Vaaleaorakas on sienikotolaisille tuttu jo lapsuuden sieniretkiltä. Anu kutsui tätä sientä nimellä “karvasieni” ja piti eniten voissa paistetusta versiosta suolan kera. Kolmen tähden vaaleaorakas on suhteellisen helppo tunnistaa lakin alla olevien hauraiden piikkiensä ansiosta. Malto on valkoista tai hieman kellertävää. Parhaiten tätä herkkua löytää synkistä kuusikoista, mutta se kasvaa myös tuoreissa kangasmetsissä sekä lehtomaisissa metsissä. Näitä pienissä ryhmissä kasvavia sieniä on mahdollista saada sienikoriinsa elokuusta-lokakuuhun. Vain nuoret sienet kannattaa käyttää parhaan makunautinnon saamiseksi ja Sienikokkien kokemusten mukaan tuoreista yksilöistä valmistetut annokset ovat maistuvimpia. Kermanvärinen vaaleaorakas on hyvä kypsentää perusteellisesti ja sitä voi myös säilöä vaikka pakastamalla omassa nesteessään.
Metsäreissulla voi törmätä myös syömäkelvottomiin orakaslajeihin, mutta ne ovat sitkeitä, toisin kuin helposti murtuva vaaleaorakas. Tummempi versio, rusko-orakas on myös ruokasieni, vaikka ei ylläkään vaalean version tasolle. Aloitteleva sienestäjä voi myös varmistaa sienen tunnistamista kysymällä kokeneemmalta harrastajalta apua ja aina voi suunnata askeleet sieninäyttelyihin, missä näkee sieniä livenä ja saa asiantuntijoilta hyviä neuvoja.