Haaparousku

blank

Perinteinen sienisalaatin raaka-aines, haaparousku, on ollut sienikotolaisille tuttu sieni lapsuudesta asti. Violetinharmaalakkisia ja onttojalkaisia haaparouskuja oli kiva kerätä ja oli jännää tarkistaa tuliko helttapuolelta valkoista maitiaisnestettä, kun teki veitsellä viillon. Kotona rouskuja keitettiin vedessä, että saatiin kirpeys pois. Ja se sienisalaatti oli niin hyvää ruisleivän päällä.

Haaparousku on maukas sieni ja ellei se ole jo entuudestaan tuttu, niin kannattaa tutustua sienikirjallisuuteen, tai lähteä jonkun sienen jo tuntevan mukaan metsäretkelle.

blank
Haaparouskuja

Haaparouskuja voi säilöä n.5 minuutin keittämisen jälkeen monella eri tavalla. Yksi perinteisistä on suolaaminen. Sienikotolaiset ovat kokeilleet myös pakastamista, mikä on toiminut oikein hyvin sekä erilaisia etikkaliemipohjaisia reseptejä.

Sieniretki Espoossa 2016

Herkkutatti
blank
Parin tunnin pyrähdys metsässä tuotti mukavasti saalista

Pitkästä aikaa metsässä Espoossa ja täsmäiskuna ajattelin käydä ns. Varmat paikat läpi.

Suuntasin paikalle, missä on aina ollut hyvä mustavahakaspaikka, mutta siinä möllötti jotain ihan toisenlaista. Frisbeet lentelivät puiden lomassa ja porukkaa oli melkoisesti.

Metsään olikin rakennettu frisbee-golfata ja laji näytti kyllä varsin mielenkiintoiselta, pitääpä joskus kokeilla… Vaikka rehellisyyden nimissä pikkaisen harmitti tuo apajapaikan menetys…

blank
Tästä löytyi aiemmin mustavahakkaita
blank
Apajapaikat muuttuvat

 

 

 

 

 

 

Siirryin takavasemmalle ja syvemmälle metsän puolelle ja kyllähän sieltä löytyi

korintäytettä mukavasti. Suppilovahveroitakin jo nousussa, taitaa tulla hyvä sienisyksy 🙂

Terkuin, Anu

blank
Mustavahakkaita löytyi runsaasti