Vihdoinkin kauan odotettu “Tammisaaren sienipäivät” oli ajankohtainen! Edellisvuoden huippusaaliit loivat kutkuttavan odotusarvon tapahtumalle.
Mukaan oli siis pakattu sienikoreja, tyhjiä laatikoita, pakasterasioita, lasipurkkeja, etikat, mausteet ja muut tarvittavat värkit tulevaa saalista ajatellen. Lisäksi mukaan oli saatu sienikaveri Laura, jolle oltiin kehua retosteltu mahtavilla apajilla.
Sienikoto-parivaljakko saapui mökille perinteitä kunnioittaen jo perjantai-iltana lämmittelemään torppaa ja suunnittelemaan reittejä ja…
Lauantaipäivä valkeni kauniina ja puolipilvisenä, ilman lämpötilakin oli juuri sopiva metsäretkiä varten. Laura saapui ja lähdimme ensimmäiseen kohteeseen eväät repuissa ja korit kädessä.
Ensimmäisen kohteen sammalmättäät loistivat tyhjyyttään…mitä-mitä, missä sienet piileskelevät? Hajaannuimme maastoon ja tovin kuluttua kohtasimme evästauolla, Anun ja Päkän koreissa oli aika natinkia, mutta Lauran (joka omasta mielestään ei muka löydä sieniä) korin sisältö yllätti. Laurahan onkin oikea suppisbongari 🙂
Sienten metsästys jatkui, mutta neljän tunnin haravoinnin jälkeen korit olivat hyvinkin vajaita, tosin muutamat toukattomat herkkutatit toivat piristystä. Lopulta palasimme mökille. Katsastimme vielä lähimaastot, mutta palkaksi saimme vain ensimmäiset hirvikärpäsosumat. Siis saunan lämmityspuuhiin ja ruuanlaittoon. Huomenna on varmaan hyvä päivä….?
Ruoka maistui metsäretken jälkeen ja sauna uinteineen kruunasi ihanan päivän. Kuvitelkaa; Ei autojen ääniä, ei valosaastetta, kevyt merituuli iholla, luonnon äänet ympärillä, kirkas tähtitaivas yllä ja vielä tähdenlento, minkä kaikki näimme yhtäaikaa. Täydellistä.
Sunnuntaina suuntasimme suoraan salettipaikkaan, mikä sienikotolaisten kesken tunnetaan nimellä “Römppäukon-notko”. Paikka ei pettänyt, tosin saalis oli pienempi, eikä mustatorvisienistä näkynyt alkuakaan. Kantarelleja, rouskuja, haperoita ja suppiksia. Siinäpä ne ja perinteisesti tietenkin, järjetön määrä hirvikärpäsiä. Ai niin, Päkä muuten unohti kumpparit, mutta jeesusteippi auttaa aina…
Paluumatkalla poikkesimme vielä nopeasti viime vuoden ykköspaikkaan, minkä olimme jättäneet loppuhuipennukseksi. No juu…apajia odotellessa. Takaisin mökille ja tateista herkkua!
Pannu kuumaksi ja Lauran kokkausinspiraatio syttyi. Ihana paistetun sipulin ja herkkutatin pähkinäinen tuoksu valloitti aistimme. Kerman ja valkoviinin loraukset kuuluivat kaikuina korvissamme. Ja sitten se juustoraaste. Ranne heilahti kuuman pannun yllä ja juusto levittyi tasaisesti kastikkeen päälle. …..” HOMETTA!” Ei auttanut haarukointi, ei kauhominen. Juusto oli sulanut-vahinko oli tapahtunut.
Mitä tästä opimme? Tarkista aina sisällön laatu päivämäärästä huolimatta.
Onneksi ehdimme maistaa Lauran loihtimaa jumalaista herkkutattikastiketta ennen täystuhoa.
Kiitos Lauralle upeasta reissusta ja mukavista hetkistä 🙂
Terkuin; Anu ja Päkä