lokakuu, 2012 - Sienikoto

Kysymyksiä sieniasiantuntijalle osa 2

17.10.201217.10.2012 by Anu

Sienikodon kysymyksiin vastasi Tea von Bonsdorff -Suojelusuunnittelija -Luonnontieteellinen keskusmuseo/Kasvitieteen yksikkö/Sienitiimi.

1. Millainen on v.2012 sienisyksy ollut?

Hyvin vaihteleva, ainakin satotilanteen kannalta. Eri paikoissa hyvin erilainen sienisatotilanne elo-syyskuussa. Suppilovahverolla ollut erinomainen satotilanne monessa paikkaa; ihan järkyttäviä määriä, erityisesti Itä-Uudellamaalla.

2. Jos on aloitteleva sienestäjä, niin mikä on hyvä keino alkaa opetella ja kerätä sieniä?

Aloita helposti tunnettavista (kauppasieniksikin suositeltavat lajit): Vaaleaorakas ja rusko-orakkaat, tatit, rouskut jne. Opettele 1-3 sienilajia per syksy. Tahti riippuu ihan henkilökohtaisesta taipumuksesta nähdä ja erottaa värejä ja muotoja.

3. Mihin sienet kannattaa metsässä kerätä ja kuinka nopeasti ne on hyvä laittaa ruuaksi tai jatkojalostaa säilöttäväksi ? Ja mikä on paras tapa säilöä sieniä?

Koriin tai sankoon tai paperipussiin, johonkin jossa ilma kiertää. Ei ainakaan suljettuun muovipussiin. Bakteerit ovat kovia lisääntymään, kun lämpötila ja kosteus nousee. Suuri osa lievistä myrkytyksistä johtuu siitä, että on syöty pilaantuneita sieniä.

Säilöntäsuositus on lajikohtainen, joten lue kirjoista suositukset! Herkkutatti siivuina kuivattuna, keltavahvero pakkaseen nesteenpoiston jälkeen ja männynsuomuorakas vaikka etikkaan.

4. Mitä sieniä voi vielä löytää näin loppusyksystä (loka-marraskuu)?

Suppilovahveroita, erilaisia valmuskoja (esim. viiruvalmuska, silkkivalmuska), rouskuja…kuusilahokka, koivunkantosieni jne.

5. Mikä vaikutus tällaisella jatkuvalla sadekelillä on sieniin ja kannattaako niitä kerätä sadesäällä/märkinä?

Sieniä nousee ja moni laji tekee uutta satoa, mikäli yöpakkaset eivät käy runsaiksi. Toisaalta sienet pilaantuvat helposti ja nopeasti.

6. Kun suppilovahveroita kuivaa kuivurissa, niin miksi joistakin tulee ihan tummia/mustia. Ovatko ne pilalla?

Osa on saattanut palaa eli lämpötila on ollut liian korkea. Sopiva on 45 – max. 50 astetta C. Olet myös saattanut kuivattaa jo valmiiksi pilaantuneita sieniä. Joskus myös huonosti kuivatetut (ei siis aivan rapeat sienet) mustuvat.

7. Vaikuttaako Tshernobylin laskeuma vielä? Onko sienissä vielä paljon jäämiä?

Minun tiedossani ei ole ainakaan, että enää on sellaisia pitoisuuksia Suomalaisissa sienissä, että niitä ei pitäisi kerätä. Säteilyturvakeskus tiedottaa aika ajoin tästä asiasta. Ryöppäämällä lähtee osa olemassa olevasta cesiumista veden mukana pois.

8. Tien vierestä ei kannata sieniä kerätä. Mikä olisi hyvä turvaetäisyys?

Riippuu kuinka vilkas liikenne on tiellä. Järjenkäyttö sallittu : )!

Kiitos Tealle vastauksista kysymyksiin 🙂

Terkuin Anu ja Päkä

Metsäretkien toisenlaista satoa.. vol 1

15.10.20126.9.2013 by Päkä

Sienikotolaiset ovat tänä sesonkina päässeet tutustumaan monenmoisiin metsämaisemiin ja aika ajoin (ehkä vähän liiankin usein) on metsäretkillä tullut vastaan asioita, joiden löytyminen metsästä kummastuttaa pientä kulkijaa. Joitakin havaintoja tarkistellessa on tullut mieleen, kuinka mielenkiintoista olisi tietää taustaa näiden tavaroiden ja asioiden joutumisesta löytöpaikoilleen…

Kevään korvasienihuhuiluissa Lahden kupeessa törmäsin metsässä telkkarinraatoon… oli siellä lähimaastossa myös jääkaapin runko ja jotain auton osiakin. Näiden tavaroiden tarinaa ei tartte paljon miettiä… se vaan kummastuttaa, miksi ihmeessä ajella noin kauas metsän keskelle tuomaan romppeita maastoon. Kuitenkin kaupunkialueella noita sähkölaitteita voi palauttaa maksutta esim. kodinkoneliikkeisiin ja rautaromujakin otetaan vastaan maksutta esim. romukeräykseen.

No koska nyt oli vasta aikainen kevät, niin voitte varmaan arvata, ettei tämä ollut ollenkaan ensimmäinen “löytö”, joka lumen alta tulisi paljastumaan… 🙁

Seuraavakin löytö sattui silmiin korvasienten etsiskelyreissulla. Tosin se tavallaan “kuuluu metsään”. Ihmetystä herättää vain se miksi nämä ovat metsässä? Metsästysseuroillahan vissiin on sellaiset riistan käsittelytilat erikseen, vai onko?

Sitten kuluikin pieni hetki, ennenkuin jälleen pääsin ihmettelemään uutta löydöstä.. tosin sitä löydöstä sävytti pieni huoli.. Tammisaaren sienimaastoissa vaellellessamme huomioni kiinnittyi kauniisti sammalmättäällä levänneeseen hieman ruostuneeseen avainnippuun. Oli kotiavain, autonavain, turvalukonavain ja pari muuta samassa nipussa… sen verran syvältä metsästä nämä löytyivät, että toivoin kovasti avaimet kadottaneella henkilöllä olleen puhelimen mukana.. Autolla hän oli varmaankin metsäretkelle lähtenyt ja jollei vara-avain ollut mukana toisessa paikassa, eikä puhelinta mukana, niin on saattanut tulla hieman pidempi kävelymatka kotiin.. 🙁

Tässäpä näitä löydöksiä oli muutama näin alkuun. Olisi mukava myös kuulla jos tekin olette tehneet mielenkiintoisia metsälöydöksiä… Täällä ainakin ollaan silmä tarkkana vastaisuudessakin 🙂

Terkuin

Päkä

Kehnäsieni

14.10.20129.9.2014 by Anu

Tapahtui kerran Lahdessa; Sienipäivät numero 1. Sienikotolaiset viettivät viikonloppua sienestyksen parissa ja keksivät, että pitäisi opetella uusi sieni tälle syksylle. Vuosi taisi olla 2007. Jalkauduimme metsään ja sieltä ne ensimmäiset kehnäsienennäköiset yksilöt löytyivät. Keräsimme löydökset koriin ja palasimme päämajaan tekemään tarkempia tutkimuksia. Katselimme sienikirjoja ja huomasimme , että eri kirjojen kuvissa sienet olivat erinäköisiä….iski epävarmuus, varsinkin, kun esimerkiksi valkovillaseitikki muistuttaa kehnäsientä. Yhdessä kirjassa puhuttiin itiöemälaskeumasta ja päätimme suorittaa kokeen. Kokeen jälkeen emme kuitenkaan vielä uskaltaneet syödä löytämiämme sieniä.

Seuraavana päivänä lähdimme uusille mestoille ja löysimme upeita maisemia ja paikkoja. Sitten nousimme kukkulalle ja mikä kehnäsieniapaja levisi silmiemme eteen. Epävarmuudesta johtuen otimme vain näytteitä mukaan ja se harmittaa vieläkin, koska olimmekin samalla eksyksissä, emmekä ole löytäneet tuota paikkaa enää uudestaan. Pääsimme kuitenkin parin mutkan kautta turvallisesti päämajaan ja kävimme uudestaan kehnäsienen tunnistusohjeita läpi: Ruskeankeltainen lakki on tavallisesti ainakin keskustasta harmaahärmäinen. Jalka on pitkä ja tasapaksu. Sen yläosassa on valkoinen ja hauras, sormusmainen rengas, joka on herkästi irtoava ja liikuteltavissa jalassa ylös ja alaspäin. Heltat ovat vaaleanruskeat. Omien havaintojemme mukaan lakin väri vaihtelee kosteuden mukaan. Kuivassa sienessä on havaittavissa selkeästi vaaleanvioletin helmiäishohteinen pinta ja ryppyisyys. Varmistuimme siitä, että olimme keränneet kehnäsieniä ja paistoimme ne voissa ja suoritimme makutestin. Maku todettiin mainioksi ja olimme samaa mieltä kirjoissa mainitusta kolmen tähden luokituksesta.

Nuoret kehnäsienet voidaan käyttää ruuanvalmistuksessa kokonaan ja vanhemmista kannattaa leikata puiseva jalka pois. Parhaimmillaan tuoreena, voi myös säilöä pakkaseen omassa nesteessään pannun kautta. Kun sieni on tullut tutuksi tämä herkku on löydettävissä elokuusta lokakuuhun paikoitellen hyvinkin runsassatoisena.

Suppilovahvero

9.10.201228.10.2014 by Anu

Suppilovahveroita sienikotolaiset ovat keränneet syksyisin jo lapsuudesta lähtien. Näitä sieniä on helppo kerätä ja ne ovat sienestäjien riemuksi löydettävissä lumen tuloon asti, sillä nämä sissit eivät pakkasta kavahda. Suppilovahvero on usein myös varsin satoisa ja kun löytää oikeat paikat, ovat korit nopeasti pullollaan!

Suppilovahveroissa on plussaa myös helppo kerättävyys, matoja ei juurikaan ole, ehkä joskus joku pikku etana, mikä on helppo pudottaa kyydistä matkalla koriin. Sitkeimmät etanayksilöt ovat tunkeneet ovelina itsensä onttoon jalkaan, mutta paljastuvat, kun sienen aukaisee halki. Säilömisessä löytyy kaksi koulukuntaa, jopa sienikodon sisältä. Päkä asettelee suppikset kuivuriin ja Anu vie sienet paloiteltuina pannun kautta pakkasen puolelle. Kyllähän kuivatut versiot vievät vähemmän säilömistilaa ja säilyvät pidempään, mutta aromit pysyvät parhaiten tuoreenomaisina pakastetuissa suppiksissa (ja tämä on nyt Anun makuaistimielipide)….

Suppilovahveroita löytää parhaiten sammaleisista havumetsistä loppusyksystä, toki varaslähtökasvustoja voi bongata aiemminkin. Lakki on ohut ja suppilomainen ja keskellä on kuoppa, mikä usein jatkuu onttoon, keltaiseen jalkaan. Sienikotolaiset ovat havainneet lakin värissä paljon erilaisia värimuunnoksia tummanruskeasta vaaleampaan. Kosteikkovahvero on paljolti suppilovahveron näköinen ja myös erinomainen ruokasieni, mutta joskus rustonupikka saattaa harhauttaa kerääjää. Tätä liukaspintaista sitkeää sientä ei kannata kerätä laisinkaan. Jos epäröi, niin sienikirjojen tutkiminen ja kokeneen sienikaverin opastus auttaa.

RUSTONUPIKKA:

Mustavahakas

1.10.20121.10.2014 by Anu

Mustavahakas on sienikotolaisten uudempia tuttavuuksia ja heti ensi maistamisen jälkeen rakkaus syttyi tähän hienostuneeseen makuun, minkä kyseinen sieni tarjosi. Ystävällinen sienestäjä, jonka kohtasimme Lahden sienipäivillä muutama vuosi sitten, näytti meille tämän herkun ja olemme metsästäneet sitä siitä lähtien joka syksy. Mustavahakkaan kohdalla on haasteellista löytää apaja ennen toukkia, sillä tämä herkku on myös noiden mönkijöiden suosiossa.

Mustavahakkaita löytää parhaiten loppusyksystä havumetsien sammalikoista. Lakin pintakelmu on ruskeanharmaa, lähes musta. Heltat ovat puhtaan valkoiset, paksut ja harvassa. Jalka on lakin väriä hieman vaaleampi. Mustavahakkaan voi sekoittaa isojuurekkaaseen tai nuijamalikkaan, joten Sienikoto suosittelee tutustumista sienikirjoihin ja opettelemaan nämä sienet, ettei sekaantumisia pääse tapahtumaan. Toinen hyvä lähestymistapa on pyytää mustavahakkaan tuntevaa sienikaveria näyttämään sieni livenä, koska epävarmuuden yllättäessä ei uusia sieniä kannata omin päin kokeilla.

Sienikokkien suorittamissa makutesteissä mustavahakas on pärjännyt loistavasti sijoittuen kärkipäähän miedon ja aromikkaan makunsa ansiosta. Sienikokit-osiosta löytyykin pari reseptiä kokeiltavaksi. Jos onnistuu löytämään ison esiintymän, voi tätä sientä säilöä vaikka kuivaamalla tai pakastamalla (pannun kautta rasiaan omassa nesteessään).

Kermainen mustavahakaspasta

1.10.201226.9.2014 by Anu

Mustavahakas on yksi sienikokkien lempisienistä hienostuneen makunsa ansiosta. Huippua on ehtiä apajapaikalle ennen toukkia ja vetäistä saalis parempiin suihin heti sieniretken jälkeen…

Ja vinkki chilin ystäville, Sienikokkien resepti: Mustavahakaskastike itämaisella vivahteella.

Ainekset:

mustavahakkaita
2 dl kermaa
voita
1 sipuli
yrttisuolaa
villirucolaa

Mustavahakkaat pilkotaan sopivankokoisiksi paloiksi ja niistä paistellaan liiat nesteet pois miedolla lämmöllä. Sipulisilppu kuullotetaan voissa ja lisätään mustavahakkaat sekaan. Ripotellaan hivenen suolaa ja kaadetaan kerma päälle. Haudutetaan tovi ja keitetään tuorepasta. Pasta ja kastike sekoitetaan keskenään ja maustetaan vielä yrttisuolalla. Annokset lautaselle ja päälle tai kylkeen villirucolaa.