Snappertunan Sienipäivät 2014

blank

Kovin odotettu sienikotolaisten superviikonloppu käynnistyi torstai-iltana kun autojemme keulat suunnattiin työpäivien päätteeksi kohti Karjaata. Ennusmerkit mahdollisista monipuolisista sienisaaliista olivat lupaavia, ja mukaan olikin pakattu iso määrä pakastusrasioita. Ja pahvisia laatikoita. Ihan varoiksi vaan :D.

Noh, torstai oli jo lähes perjantain puolella kun saavuimme tukikohtaamme. Siinä hetki vaihdettiin kuulumisia, suunniteltiin perjantain maastoja ja no – lauleskeltiin ukulelen säestyksellä ikivihreitä 😉

Hyvien yöunien ja aamupalan  jälkeen eväiden tekoon, ja suunta kohti apajia..

Toiveissa oli löytää mustatorvia ja tatteja, niin ja rouskuja. Ensin pysähdyimme jo tutuksi tulleeseen mustavahakasmaastoon. Ja hetken kun valtelimme, niin Jippikayjee! Maasto ei pettänyt, siellähän niitä oli 🙂 Aika runsaastikin vielä.. Samoilta huudeilta löytyi vielä jokunen tatti ja haaparouskukin… mutta ei mustatorvia… vaihdoimme paikkaa edelleen mustatorvien toiveissa.. ja muutama ressukka löytyi paikanvaihdon jälkeen, mutta saaliin määrällä ei tosiaan voinut juhlia. No onneksi rouskuja ja mustavahakkaita löytyi reilusti. Ne kun illalla esivalmistelimme niin hups – kellohan oli jo aika paljon.

blank

Mutta rantasaunan taika oli kuitenkin vielä koettava… kirkas tähtitaivas, ei valosaastetta eikä mitään ylimääräisiä häiritseviä ääniä.. Hieno hetki…siinä kun rantakalliolla istui ja katseli taivaalle, niin tuli ajatelleeksi yhtä sun toista…

Noh lauantaina sitten kunnon unien ja aamupala-eväs rituaalien jälkeen suunnattiin jälleen maastoon… tällä kertaa hieman kauemmas… mutta niinhän siinä kävi, että metsähakkuut olivat nyt “pilanneet” ne varmat paikat, ja kuivuuskin vaivasi niitä seutuja.. ja eiku takaisinpäin… päätimme kuitenkin jalkautua matkanvarrella vielä yhdelle metsätielle ja käveleskellä tutkimaan maastoa… kuivaa oli sielläkin… muutama mantelihapero löytyi, ja lisää haaparouskuja ja sitten… löysimme aarteita… leppärouskuja- oi mikä ilon päivä!  Sitten kun niitä muutama oli löytynyt niin aloimme näkemään niitä lisääkin! Ja ihan komea saalis niistä kertyikin.

blank
Kuusenleppärouskuja

Olihan meillä myös jännityksen hetkiä siinä kävellessä. Sama hiekkatie on ollut vissiin eläintenkin suosiossa… oli pientä sorkanjälkeä, isompaa ja TOSI isoja sorkanjälkiä. Niin ja pieniä tassunjälkiä – ja ISOJA tassunjälkiä… vähän jäi mietityttään oisko kuitenkin ollut Ilves kyseessä? Sellainen oli kuitenkin alueella nähty. No tiedä tuosta sitte 🙂

Illalla jälleen saaliin valmistelua, saunaa ja hieman lautapelejä.. ja unta sukkulaan 🙂

Sunnuntaina sitten nukuimme pitkään, siivoilimme mökin ja nyyh, suunta takaisin kotia kohti. Hieno sää suosi meitä koko viikonlopun, sillä kun alkuillasta saavuin Lahteen niin koleus ja sade tervehtivät reipasta sienihullua…

No, ihan niin runsas saalis ei ollut kuin kolme vuotta aiemmin, mutta tyytyväinen saaliiseen toki olen. Täällä lahdessa kun on ollut kovin, kovin hiljaista tuolla sienimetsässä.

 

 

 

Herkkutatti

blank

Herkkutatti on herkkua 🙂 Tähän ryhmään kuuluu useita lajeja, mutta kaikki ovat erinomaisia ruokasieniä. Herkkutatti on yleinen koko maassa ja ensimmäiset herkkutatit ilmaantuvat tuoreisiin havu- ja lehtimetsiin, valoisille hakamaille tai metsänreunoille jo heinäkuussa.  Kannattaa kuitenkin olla tarkkana sienimetsällä pitkin syksyä, sillä satohuippuja voi olla syksyn mittaan useita.

blank
Männynherkkutatti
blank
Herkullisia herkkutatteja

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Herkkutatti on kookas, tukeva ja sen lakki saattaa olla erisävyisen ruskea ja täysikasvuisena lakin leveys voi olla jopa 25 cm. Herkkutatin pillistön väri vaihtelee iän mukaan, nuorena ne ovat harmahtavan valkoiset ja vanhimmiten ne muuttuvat keltaisiksi ja lopuksi oliivinvihreiksi. Jalka on vaaleanruskea ja joskus lähes tynnyrimäinen ja siinä on hento valkoinen verkkokuvio.

Herkkutatti on miedon hieman pähkinäisen makunsa johdosta erinomainen kolmen tähden ruokasieni. Koko sieni on käyttökelpoinen, eikä nuorista sienistä edes tarvitse poistaa pillejä. Vanhempaa, pehmeälakkista tattia ei koriin kelpuuteta. Herkkutatit kannattaa siistiä ja puhdistaa jo metsässä, sillä usein sienet saattavat olla toukkaisia.

Herkkutatteja voi valmistaa ruoaksi monella tavalla, eikä mitään ns. esikäsittelyä tarvita. Säilöntatavoiksi sopii esim. kuivaaminen tai pakastaminen (pannulla ensin käyttämällä)

Männynherkkutatti on sienikotolaisten mielestä erityisen kaunis sieni tummemman punaruskean lakkinsa ansiosta. Punaruskea jalka on hyvin paksu ja tynnyrimäinen. Kasvaa kuivilla mäntykankailla koko Suomessa. Jos osuu sopivaan aikaan hyvälle paikalle, ei yksi kori riitäkkään!

Tattihuumassa kannattaa varmistaa, ettei joukkoon eksy sappitattia. Se ei ole myrkyllinen, mutta pilaa sopat karvaalla maullaan, jos joukkoon eksyy.

blank
Ihana Tatti

 

Taivaallinen Tattikeitto

blank

Kesän kantarellisaaliita odotellessa päätimme testata yhdeltä ihanalta naapurilta saamaamme tattikeittoreseptiä. Ja vielä kun kaapista löytyi joululahjaksi saatuja kotimaisia kuivattuja herkkutatteja, niin pakkohan niitä oli kokeilla. Aikaisemmat kokemukset kuivattujen herkkutattien käytöstä onkin aika vähäiset, joten tämä olikin sitten taas kokeilevalle keittiölle uusi haaste.

Resepti on hyvin helppo ja lopputulos todettu erittäin, erittäin maistuvaksi. Kiitos reseptistä kuuluu Inga Tammiselle 🙂

blank
Taivaallisen tattikeiton ainekset

Taivaallisen tattikeiton ainekset:

1 dl kuivattuja herkkutatteja tai 1/2 l tuoreita herkkutatteja

1 rkl voita

1 iso sipuli

4 dl ruokakermaa

suolaa

Yleisohjeena esivalmistukseen on se, että kuivattuja sieniä liotetaan vedessä suhteessa 1:3, eli 1 dl sieniä ja 3 dl vettä. Liotusaika on joidenkin ohjeiden mukaan 30 min ja toisten mukaan 2 tuntia. No liottelimme niitä noin 45 min. Eläköön kultainen keskitie 😉 Ja koska nesteeseen liukenee myös hyvin paljon sienten aromeja, päätimme käyttää myös sen  keitossa.

blank
Sienten esivalmistus

 

Sieniä liotetaan vedessä ennen paistamista. Älä heitä vettä pois!

 

 

 

 

Sipuli kuullotetaan ensin pannulla kauniin keltaiseksi ja lisätään liotetut sienet sekaan. Tässä vaiheessä muokkasimme reseptiä sen verran, että tehtiin se tuplasatsina, sekä lisäsittiin lisäksi pannulle vielä hieman murskattuja kuivattuja herkkutatteja.

blank
Tatit ja sipulit kypsennetään pannulla

 

Sipulit kuulotetaan kevyesti – lisätään sienet ja kypsennetään kevyesti keskilämmöllä.

 

 

 

 

Sitten vaan lisätään liotusvesi ja kerma sekä ripaus suolaa. Keitton annetaan muhia (ei kiehuteta liian kovalla lämmöllä) noin 15 minuuttia.

blank
Anna keiton muhia noin 15 min

Nyt kun muokkasimme reseptiä sen verran, että lisäsimme sen liotusliemen mukaan makua antamaan, niin keitto on hyvä suurustaa. Eli lisää suurusteeksi (Maizenaa, tai ihan vehnäjauhoja 1-2 rkl sekoitettuna kylmään veteen) keittämisen loppuvaiheessa.

 

 

 

Valmiin keiton voi koristella esim. Meiramilla. Kylkeen vähän ruisleipää ja sopivaa juomaa. Ja siinä se on. Koittakaa ihmeessä!

Valmis keitto nautittavaksi
Taivaallinen tattikeitto meiramilla koristeltuna

 

Talvinen Tattipasta

blank

Sienikoto virittäytyi talven tunnelmaan valmistamalla tattipastaa pakastetuista herkkutateista.

Talvisen tattipastan ainekset

  • Pakastettuja herkkutatteja 0,5L-rasiallinen
  • Nokare voita
  • 1 iso sipuli pilkottuna
  • 2dl kermaa
  • Ripaus suolaa ja mustapippuria
  • Timjamia koristeluun
  • Esim. tagliatelle-pastaa

 

blankTatit sulaa ja sipulit kuullottuu

Kuullotetut sipulit lisätään sulaneiden tattien sekaan, lisätään kerma, suola ja mausteet. Annetaan hautua hiljaisella lämmöllä n.10 min. Keitetään pasta ja valmiiden annosten päälle voi raastaa parmesan-juustoa sekä lisätä timjamia koristeeksi.

 

blank

Ateria maistui ja 10-vuotiaskin söi annoksensa hyvällä ruokahalulla.