Vihdoinkin – metsäretkiä.

blank

Voi kuinka tätä onkaan odotettu! Hyvissä ajoin ennen viime viikonloppua sovimme naapuruston Kielon kanssa menevämme lauantaina oikein kunnon sieniretkelle, eväiden kera. Hänen koiransa Viivikin pääsisi reippaalle maastolenkille.

Suunnitelmissa oli pidempi retki uusille sienimaastoille. Sen verran tuleva retki kihelmöi, että perjantaina unikin vältteli saapumistaan. Kuvat sieniapajista ilmaantuivat jonnekin alitajuntaan heti kun silmänsä sulki. Tai sitten täysikuu teki tepposiaan.

Niin tai näin, kello herätteli lauantai -aamuna hyvissä ajoin. Jouduin käymään töissä ennen suunniteltua sieniretkeä. Mutta voi ettien että – kuulin sateen ropisevan peltikatolle tasaiseen tahtiin, eikä niinkään hiljaisesti. Pettymys oli suuri – eikö vieläkään ?

Kävin töissä suunnitellusti ja tutkittuamme sääennusteita päädyimme siirtämään metsäretken sunnuntaille. Luvassa oli aurinkoinen sunnuntaipäivä. Toivo heräsi uudelleen.

Sunnuntaiaamuna oli suorastaan jännitystä ilmassa. Verhot auki ja jeeee! Auringon säteet kaunistivat syksyistä maisemaa. Ihanaa, kohta metsään. Syksyn ensimmäinen kunnon metsäretki toteutuu. Kahvit termariin ja eväät vyölaukkuun. Korit valmiiksi ja sieniveitset mukaan. Naapuriin, sieltä Kielo ja Viivi kyytiin ja auton keula kohti lähtöpaikkaa.

Metsätien varressa näkyi muitakin autoja siellä täällä. Hieman hiipi jo pelko puseroon että onkohan koko alue jo ihan putsattu? Auto parkkiin ja siellähän olikin mukava pariskunta istuskelemassa retkijakkaroilla. Puolukkametsän antimia siistimässä olivat. Huh, huh. Jospa ne muutkin autokunnat olivat marjametsällä? Noh, siinä samassa kun tavaroitamme keräiltiin kasaan, metsästä asteli reippaasti toinen pariskunta sienikorien kanssa. Olivat käyneet pitkän tsekkauksen yhdellä alueella ja varsin sieniköyhää oli ollut. Muutamia tatteja ja pari kantarellia oli koreihin keräytynyt. Yhdessä tutkimme heidän kulkemaa reittiä kännykän sovelluksesta. Ison alueen olivat tsekkailleet, joten ei ainakaan sinne.

blank
Juha Pakkanen ja maastokarttasovellus

Saimme Juhalta hyvän vinkin mihin ei kannata suunnata, siispä askeleet toiseen suuntaan.

Hetken matkaa metsätietä pitkin ja sitten metsän siimekseen. Eipä tarvinnut pitkään kävellä kun alkoi herkkuja näkymään. Muutamia herkkutatteja saatiin jo alkumatkasta koreihin. Sitten näkyviin tuli vanha kuusikko – sinne siis. Ja kyllä, rouskujahan siellä oli. Priimaa haaparouskua minulle ja mustarouskuja Kielolle. Ja Viivikin löysi mieluisan aarteen. Hirvi oli tullut tiensä päähän ja vanhahkot jäänteet tai ainakin jokin nikamaosa kelpasi Viiville  oikein mainiosti. Sitä hän kantoi mukanaan taukopaikalle saakka.

blank
Kielo ja Viivi taukopaikalla
blank
Viivin löytö

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pienen huilin jälkeen jatkoimme etsiskelyä hyvällä menestyksellä ja koreihin kertyi herkkutatteja ihan mukavasti. Kolmen tunnin rupeaman jälkeen suuntasimme takaisin autolle, nautimme vielä metsäkahvit ja eväsleivät ja kotia kohden.

Palautin Viivin ja Kielon kotiinsa, mutta sen verran jäi sienimaastot polttelemaan että ajattelin käydä vielä pikaisesti tarkistamassa jo aiemmin löytämäni leppärouskupaikan. Pari tuntia siinä vielä meni, mutta kannatti käydä. Vielä niitä vähän löytyi.  Löytyi myös vielä vähän lisää haaparouskuja ja muutama herkkutattikin.

 

blank
Metsä palkitsi kulkijan

Loppuilta kuluikin sujuvasti saalista käsitellessä. Haaparouskut keittelin ja muut pääsivät pannulta pakkaseen. Hyvä retki ja sopiva saalis.

Alkuviikko meni työjuttuja hoidellessa, mutta sitten tiistaina Kielo soitteli että olivat Ingan kanssa lähdössä pikku sieniretkelle, lähtisinkö mukaan? Arvatkaa vaan tarvitsiko kahta kertaa kysyä? Noh ei tarvinnut. Korit autoon, Kielo, Viivi ja Inga kyytiin, auton keula samoille suunnille missä sunnuntaina olimme käyneet. Ai niin, Ingahan on siis myös täältä omilta huudeilta ja hänen ”Taivaallinen Tattikeitto” – resepti löytyy myös kirjastamme  Sienikoto-Luonnosta Lautaselle. Jollet ole vielä kokeillut, niin suosittelen. On nimensä mukaista herkkua.

Nopea siirtymä metsään, korit ja ämpärit kantoon ja herkkuja hakemaan. Iltapäivä oli jo hyvässä vauhdissa, Ingalla hakusessa rouskuja, meillä muilla ei ollut täsmäkohdetta. Paitsi Viivillä hirvenluut. No ne löytyi uudelleen ja meillekin kertyi korien ja sankkojen täytettä sopivasti. Jopa ensimmäiset suppiksetkin nähtiin, tosin hyvin hyvin pieninä alkuina, mutta kuitenkin. Tuleva apajapaikka on nyt tiedossa.

 

blank
Hyvä reissu, taas kerran

Pari päivää arkea jälleen väliin ja sitten oli luvassa vielä yksi metsäretkipäivä. Odotettu sellainen. Pitkäaikainen sienikaverini Laura oli tulossa torstaina seurakseni Lahteen ja kunnon metsäretkelle tänne lähimaastoihin. Hieman jouduttiin kuitenkin tinkimään suunnitellusta aloitusajasta, koska hän oli studiossa viimeistelemässä yhdessä Higher Ground Gospel-kuoron kanssa toteutettavaa joululevyä. Tuon projektin lopputulosta minä odotan kyllä kovasti. Luvassa on takuuvarmaa musiikin ilotulitusta myös konserttikiertueen muodossa. Ainakin minä menen takuuvarmasti tuota kuulemaan ja katsomaan.

Niin mutta se metsäretki.

Odotellessani Lauraa saapuvaksi värkkäsin meille eväsleivät ja keittelin kaffet pikkutermareihin. Hänen saavuttuaan, sekä pienen aterioinnin jälkeen, suunta oli kohti lähimetsiä.

 

blank
Lauran kanssa retkellä

Laurahan on mustatorvisienten ja suppilovahveroiden suuri ystävä. Harmillisesti niitä ei nyt vielä löytynyt, mutta herkkutatteja, lampaankääpää ja voitatteja sen sijaan ihan kivasti. Metsässä nautittujen eväiden jälkeen suunta kotiin ja sienten siivoiluun. Illalliseksi suunnitelmissa oli lohta voitattihöystöllä. Sitä siis kokkailemaan. Saunaa odotellessa oli sopivasti aikaa nauttia illallista ja päivittää kuulumisia.

Muutaman tunnin metsäsamoilu, hyvä ruoka ja sauna vaativat kuitenkin veronsa ja uni kutsui kulkijoita jo suhteellisen aikaisin. Mukava ilta ja oli tosi kiva nähdä taas pitkästä aikaa sieniretken merkeissä. Sovimmekin uudesta sieniretkestä pikapuolin. Suppikset odottelevat löytämistä edelleen.

Oli kaiken kaikkiaan tosi mukava viikko, metsä tarjoili jälleen sitä parastaan. Moni asia saa ihan uuden perspektiivin kun touhu ja kiire hieman hellittää. Mieli lepää, askel kevenee ja taas jaksaa arkea paljon paremmin.

 

 

Lahden Sienipäivät 2017

blank

 

Hip Hip Huraa!

Edeltävän viikon lähimaaston pikatsekkaus antoi luvan odottaa jonkinlaista satoa sienipäiville. Tatteja ja kantarelleja oli näkyvissä jonkin verran, joten innolla odotimme tulevien sienipäivien löydöksiä.

Sienipäivät käynnistyivät perinteisesti perjantai- iltana, kun Anu töiden jälkeen suuntasi auton keulan kohti Lahtea. Anun saavuttua laitoimme saunan tulille ja aloimme suunnitella seuraavan päivän ohjelmaa sienikaveri Eevan metsäopastusta varten. Tutkimme lähialueiden maastokarttaa ja valitsimme sopivia sieniretkireittejä. Tähtäimessä oli myös löytää sienikotolaisille uusia aluevaltauksia.

Lauantaina Eeva saapui innokkaana paikalle. Odotellessamme sadekuurojen väistymistä Eeva esitteli ohjeistuksemme mukaista metsävarustustaan. Selvästi sienikorin kahva poltteli jo kädessä. Sadekuurot väistyivät ja pääsimme metsään.

Valitsemamme maasto oli sopivan helppokulkuinen ja “tattirikas”. Ajatuksenamme oli totuttaa Eeva tunnistamaan ja löytämään herkkutatteja. Alussa tuntui, että maastossa on hieman hiljaista, mutta sitten alkoi iloisia hihkahduksia kuulua! Hei, tässä taitaa olla herkkutatti! Ja täällä! Ja kantarelleja!

Pienellä tauolla nautimme eväitämme ja Eeva tarjosi meille valmistamiaan luomu- ja terveyssnacksejä; raakasuklaata, siemenleipää ja jotain palleroita. Se oli uusi ja mielenkiintoinen makukokemus.

Retki oli kokonaisuudessaan onnistunut, sienikorit saivat sopivasti täytettä ja Eeva vielä perillä jäi seuraamaan sienten käsittelyä säilöntää varten. Seuraavana päivänä olikin kiva kuulla, että kuivuri oli hankittu, Eeva oli käynyt omalla sienireissullaan ja tattisaalis olikin jo kolminkertainen. Hyvä Eeva!

blank     blank

Sienipäivien jatko sujui uusiin metsäalueisiin ja niiden antiin tutustuessa, tuloksena olikin uusia apajapaikkoja. Sikurirouskuja,  MTS:ää (mustatorvisieniä), HT.tä (herkkutattia), kuusenleppärouskuja ja haaparouskuja. Ja niinhän siinä kävi, että sienihulluus iski emmekä malttaneet lopettaa ennenkuin hämärä laskeutui. Päämajaan saavuttuamme todellisuus oli kohdattava – hyvin runsas sienisaalis odotteli käsittelyä! Sauna lämpenemään ja saaliin kimppuun. Kello olikin lähes 04 ennenkuin saimme sienet renslattua ja pään tyynyyn.

Kokonaisuudessaan LSP 2017 tarjosi runsaan sadon, hienon syyssään, upeita metsähetkiä ja kirsikkana kakussa uuden sienituttavuuden – NOKIROUSKUN. Nokirousku on harvoin runsaslukuinen  mutta meillä kävi munkki ja löysimme oikein jackpotin.

blank

Haaparousku

blank

Perinteinen sienisalaatin raaka-aines, haaparousku, on ollut sienikotolaisille tuttu sieni lapsuudesta asti. Violetinharmaalakkisia ja onttojalkaisia haaparouskuja oli kiva kerätä ja oli jännää tarkistaa tuliko helttapuolelta valkoista maitiaisnestettä, kun teki veitsellä viillon. Kotona rouskuja keitettiin vedessä, että saatiin kirpeys pois. Ja se sienisalaatti oli niin hyvää ruisleivän päällä.

Haaparousku on maukas sieni ja ellei se ole jo entuudestaan tuttu, niin kannattaa tutustua sienikirjallisuuteen, tai lähteä jonkun sienen jo tuntevan mukaan metsäretkelle.

blank
Haaparouskuja

Haaparouskuja voi säilöä n.5 minuutin keittämisen jälkeen monella eri tavalla. Yksi perinteisistä on suolaaminen. Sienikotolaiset ovat kokeilleet myös pakastamista, mikä on toiminut oikein hyvin sekä erilaisia etikkaliemipohjaisia reseptejä.

Syyskuun sienisatoa

blank

Syysflunssa iski, mutta onneksi ehdin eilen metsäretkelle Espooseen. Aluksi tarkoitus oli käväistä vain katsomassa, josko mustavahakkaat olisivat nousussa. Kävelin ensin paikoille, mistä niitä on löytynyt joka vuosi ja kah! Siellä niitä olikin mukavina rykelminä, ja ehdin vielä ennen toukkia. Ja siitähän se sitten lähti! Teki mieli tutkia uusia reittejä ja mielessä pyöri suoranainen himo löytää uusia mustavahakaspaikkoja. Ja samassa eteen aukesikin kehnäsienipolku. Nuoria yksilöitä…myssypäitä. Veitsi heilumaan ja kori sai täytettä. Hyräillen eteenpäin ja HALT: Mustatorvisieniä!!! Paikan koordinaatit heti muistiin tulevia vuosia varten ja pakkohan se oli ottaa oikein selfie: “Torvet metsässä”-teemalla…

blank
Kyllä hymyilyttää, kun löytää uusia apajapaikkoja

 

 

blank
Tuttu mustavahakaspaikka ei pettänyt

 

 

 

 

 

 

 

Ja metsässä käyskentely jatkui, ketään ei näkynyt tai kuulunut missään, vain metsän eläimet rapistelivat ja ääntelivät. Ja kyllä ne uudet urat tuottikin tulosta, meinasin astua päälle! Uusi mustavahakaspaikka löytyi! Paljon pieniä nousukkaita ja kunhan flunssa helpottaa, niin metsään on päästävä noukkimaan ne isompina. Metsäkoodit muistiin ja kohti rinnettä, missä on aina ollut keltahaperoita…Olihan niitä, mutta vain kolme ja sitten silmät nauliintuivat tatteihin….Ruskotatteja! Joku on niitä kutsunut kuulemma köyhän miehen herkkutateiksi, mutta kyllä ne kolmen tähden leimalla ainakin sienikirjoissa esiintyvät, ja ovat sienikotolaisten mielestä oikein maukkaita.

blank
Ruskotatteja

Kun paluumatkalla kohti autopaikkaa löytyi vielä haaparouskuja, lampaankääpä ja kuusenleppärousku, oli hyräily entistäkin duurivoittoisempaa ja hymy herkässä.

blank
Sienisaalis ja puuhastelua tiedossa

Kotona perkaushommat käyntiin. Maisteltiin pojan kanssa siinä ohessa pannulla pyöräytettyjen isohaperon, keltahaperon ja kuusenleppärouskun aromeja kuin viininmaistajaisissa ikään ja todettiin, että jokaisella on oma hieno makunsa ja kyl on hyvää!

 

Sieniterkuin Anu

 

 

 

 

 

 

Sienisalaatti etikkarouskuista

blank

 

  • 2 dl rouskuja
  • smetana
  • puolikas omena
  • pala tuorekurkkua
  • 2 tl hunajaa
  • 1/2 tl sitruunapippuria

Pilkotaan etikkaliemessä säilötyt rouskut, omena ja kurkku. Sekoitetaan smetana joukkoon ja maustetaan hunajalla ja sitruunapippurilla. Tarjotaan vaikka paahtoleivän päällä persiljakoristeen kanssa. Tällä kertaa sienikokit käyttivät mausteiseen etikkaliemeen säilöttyjä haaparouskuja. Persiljan voi myös pilkkoa ja sekoittaa joukkoon tai korvata tuoreella basilikalla.

blank
Sienisalaattileipänen