Kalastusreissua Kotkan ulkosaaristoon oli suunniteltu ja valmisteltu hyvissä ajoin etukäteen. Tuli hankittua uusi kelluntahaalarikin, vanha versio kun oli jo ihan entinen. Merisäätä ja ennusteita seurattiin tarkasti ja sieltähän se kovan tuulen varoitus pärähti kehiin. Piti siis lähteä ajoissa, ennen kuin tuuli nousisi. Autoon kamat ja kohti Kotkaa, vene valmiiksi ja saareen. Etenimme suurimman osan vesireittiä suojan puolella, mutta loppusuoralla aallot kastelivat jo ihan kunnolla. Olihan sitä keliä jo ihan mukavasti, mutta olimme perillä ennen kunnon puhuria 🙂
Takkaan tulet, vieheet valmiiksi sekä verkot mukaan ja menoksi. Kymin oma “taimenprinssi” Kimmo ohjasti venettä saaren suojaan ja laskimme Vellun ja Jussin kanssa vieheet veteen. Maisemat hellivät silmää ja aurinkokin loimotteli säteitään, mutta kala ei ollut syönnillään. Parin tunnin “natingin” jälkeen laskettiin verkot jatkamaan pyyntiä ja suuntasimme saareen murkinalle. Tänään ei vielä syötäisi kalaa…ehkä seuraava päivä tuottaisi tulosta…
Aamusta aikaisin ylös ja verkoille. Kirkas keli ja vesi oli laskenut reippaasti. Hailiverkko oli täynnä. Aamupuhteet olivatkin sillä selvät: Hailishow!
Perkatessa meinasi viima iskeä näpeille, mutta kaasuhellalla lämmitetty vesi vei kohmeen pois mukavasti ja niin saatiin iso styroksilaatikollinen hopeakylkiä valmiiksi jatkojalostusta varten. Vielä ehdittiin heittelemään ja vetelemään, mutta ei se tuottanut tulosta lainkaan. Ei muuta, kun sauna lämpiimään ja hailia halstraamaan. Myös etikkaliemet keitettiin valmiiksi ja purkkeihin tuunattiin curryhailit sipuleiden kera…kuulemma silakkamarkkinoiden uusi hittiresepti…pari perinteistäkin settiä tehtiin siinä samalla currykokeilun rinnalle.
Ja voi poijaat, kun sauna teki kutaa ja pari kupposta siinä kyljessä…Uni tuli heti, kun pääsi makuupussin syleilyyn…Meri-ilmasto teki tehtävänsä!
Kolmas päivä alkoi lupaavasti kelin puolesta, mutta kalastusporukka oli aamusta hivenen hitaalla, taidettiin vähän “astua sulaan” edellisenä iltana. Tiukat porokahvit, pekonit ja munat vauhdittivat ukot ja muijan liikenteeseen ja ottivieheet saatiin pyyntiin ja peräviiruun laitettiin luottouistin: Aave. Sillähän tuli aikoinaan ne 4,7- ja 3,5 kiloiset taimenet ja…Siitähän se sitten lähti se vanhojen kalastushetkien muistelu ja niillähän sitä sitten mentiinkin, koska saaliiksi saimme koko aikana hailien lisäksi vain yhden taimenen. Tuo yksilö oli istutettu, koska rasvaevä uupui. Haikeatahan on ajatella, että tämä vetelyreissu saattaa olla viimeinen, ellei taimenkanta kasva.
Seuraavana aamuna saavuimme saarelta mantereelle ja laiturilla juttelimme veneensä parissa touhuavan legendaarisen “taimentaiteilija Böbäänin” kanssa, joka totesi, ettei se taimen syö, kun vesi pumppaa. Niinpä, seuraavaa reissua odotellessa -vielä on leutoja kelejä…Kiitos Team Jamolle jälleen kerran upeasta reissusta! Meren kala-aarteita maiskutellaan nyt kotona curryhailin muodossa, hyvää on!
Terkuin Anu